sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyys päivä oli ja meni.  Itsenäisyyspäivä juhlat tuli televisiosta katsottua ja hyvä oli juhlan konsertti ja jatkojenkin ohjelma.  Toki meillä siinä samalla piti katsoa pentujen "juhlintaa" , kun olivat siinä hereillä osan aikaa.
Ja osasihan meidän pennutkin kätellä toisiaan :)
Poskipusutkin sujui ....
Seurustellakin toki piti
Ja johan se juhliminen väsyttääkin ...

Silmä ja polvi tarkastuksella käytiin siis viime viikolla.  Pinjalla (Ei-San Gabriella) todettiin toisessa silmässä kaihi muutos (pieni viiru), toinen silmä oli puhdas.  Toivotaan, että käy kuin isällään Tinolla (Tequilaville`s Ideal Man) että pysyykin vain pienenä muutoksena ja toisessa silmässä ... mutta aika näyttää.  Vielä ei siis kuitenkaan mitenkään Pinjan elämää haitaa.  Bertalla (Bedårande`s Dahlia), Jepellä (Bedårande`s Dacco) ja Fredillä (Bedårande`s Frederik) oli silmät täysin puhtaat tarkastuksessa ja polvet kaikilla 0/0. 

Lumen olemme saaneet pitää vielä maassa ja koirat nauttii täysin siemauksin ... ulkona juosta viipotetaan oikein innolla ja siellä viihdytään temmeltämässä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Ihanaa lunta

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa ... voi kunpa se pysyisikin jo, talvikin tuntuisi talvelta!
Eilen oltiin Havannalaiset ry:n ylimääräisessä kokouksessa Juhan kanssa ja sen jälkeen käytiin katsomassa mummon ja papan mussukkaa <3   Olihan tuo kasvanut kovasti ja "keskustelikin" jo ja katsoa tapitti kohti kun jutteli.   Kahden viikon päästä sitten totuttelemme toiseen nimeen, kuin "palikka" :)

Koira rintamallakin nautitaan talven tulosta ja emäntä tietenkin sen myötä kurattomista lattioista.   Veera naperoolla riittää energiaa ja vauhtia.  Nyt jo koko lauma saa vuoron perään toimia leikittäjänä, enää vain Diva-mamma ja Bertta hoitotäti ei riitä, vaikka yhä ne saa olla "lapsen virikekohteena" eniten.  
Huomenna onkin oikein tarkki päivä, kun neljältä koiralta katsotaan silmät ja kolmelta niistä myös polvet ... sortin sakki siis lähdössä liikenteeseen.

Ensi viikonloppu onkin pidennetty viikonloppu itsenäisyyspäivän myötä, silloin rentoudutan ja nautitaan kotona.  Sitä seuraavana onkin siis ristiäiset ja samalle viikonlopulle osuu myös Messarin näyttelyt ... joka tietää pohjoisesta kavereita kylään ja myös messukeskuksessa oloa kahtena päivänä.