Enpä arvannut edellisiä kuulumisia kirjoittaessa, minkälaisen muiston saamme tänä vuonna... Nyt jo naurattaakin, vaan alkutieto tästä asiasta sai itkemään ja nauramaan yhtä aikaa ...
Heti vuoden alkupäivinä alkoi meillä kolmella nartulla päivän välein juoksut ja juoksu aika meni normaaliin tahtiin (tai niin me kuvittelimme) ja tytöt ja pojat olivat tiukasti erillään. Helmikuun alkupuolella sitten uskaltauduimme jo laittamaan lauman yhteen ja myös yhteislenkit ilman jaottelua saattoi alkaa.
13.2. otin Divaa syliini rapsuteltavaksi ja korviini pisti ähisevä ääni, jota Diva pitää tiineenä ollessaan. Ei voi olla totta!! Mutta epäilys vain rupesi vahvistumaan, kun aloin tutkimaan koiraa ... piti oikein pestäkkin, kun tuntui että en voi uskoa ... vatsalinjassa oli jo hienoista muutosta ja nisät punersi ... järki ja tunnetietoisuus tappelivat, järki sanoi etä se ei voi olla mahdollista ja kokemus aikaisemmista tiineyksistä sanoi että on se. No heti seuraavana aamuna eläinlääkäri asema Viksuun varaamaan ultra aikaa ... ja sainkin ajan 45 minuutin kuluttua, ne olivat elämäni pisimmät minuutit, siltä se ainakin tuntui. No niinhän siinä kävi, että ultra vahvisti epäilyn toteen, itkin ja nauroin olin aivan "sekaisin" usko ja epäusko löivät kättä. No uskottavahan se oli, kun näki sydänäänten voimakkaan sykkeen ja luuston kehittymisen alun ... päässä risteilivät ajatukset mitä minä nyt teen. No päätös oli nopea, raskauden keskeytykseen minusta ei ollut, kun näin jo pari vahvaa elämän alkua, enempää emme ultranneetkaan. Se päivä ja vielä seuraavakin oli jonkin verran sekasortoinen ja jotenkin tuntui vaikealta vieläkään uskoa, miten se voi olla mahdollista. No näinä päivänä pähkäilimme, että sikiöiden asteen huomioiden astutuksen on täytynyt tapahtua jo ennen kuin Divalla on ollut juoksusta mitään ulkoista merkkiä. Otin nimittäin Divan erilleen jo ennenkuin alapäässä oli turvoitusta tai veristä vuotoa, minä kun epäilin jo kohtutulehdusta silloin, kun pojat yhtenä päivänä niin haisteli vaikka alapäässä ei näkynyt mitään. Sanoin eläinlääkärillekkin ja kyselin kohtutulehduksen oireista, sovimme että seuraan pari päivää ja vien Divan tutkittavaksi, ellei juoksu ala tai toki jo aiemmin jos voinnissa tulee jotain ekstraa. Lääkäri puhui kohtutulehduksesta ja kertoi myös silloin myös hiljaisesta kiimasta ja, että se saadaan selville proketestillä. No ajattelin, että eipä siinä mitään,kun olen ottanut jo Divan erilleen... No ei mitään Diva voi hyvin ja parin päivän päästä näytti alkavan normaali juoksu ja turvotus, huokasin helpotuksesta ei ollut kohtutulehdusta! Kaikki oli hyvin.
Hiljainen kiima, sanana tuttu mutta sinänsä täysin vieras, koska meillä siihen ei oltu koskaan törmätty. Minä olen kehunut tähän asti aina, että tiedän hyvin milloin meidän nartuilla alkaa juoksu, eikä siinä ole ollutkaan ongelmaa tähän asti ... no nyt sain halolla päähän ja putosin maanpinnalle en ollukaan "täydellinen"... karvas pala nieltäväksi, mutta samalla niin opettavainen. Ihaninta näiden päivien aikana oli huomata miten hyviä ystäviä minulla on ja myös huomata se kasvattajien tietynlainen tukiverkosto keskenään, mistä on uskomaton apu. Muu perhe varmaan sopeutui ajatukseen nopeammin kuin minä.
No siitä se lähti laskennallinen n. kolmen viikon odotusaika, normaalin yhdeksän sijaan. No matolääke mammalle saatiin annettua oikeina päivinä ja rytmistä päästiin kiinni ... Onneksi kuitenkin tuli tässä vaiheessa tieto, ehdimme kolme viikkoa sopeutua ... joillain kasvattajilla odotus aika on ollut kuulema lyhyempikin ... joten mikäs meillä oli ollessa.
Kummasti sitä ihminen soputuu elämän tuomiin muutoksiin ja vaikka meidän pennuton vuosi muuttui muuksi, niin Divan hehku ja onnellinen odotus saivat pikkuhiljaa mukaansa ja ensimmäisen viikon jälkeen pentuja odotettiin jo normaalilla innolla. Vähän lsiätyötä sinänsä tietenkin aiheutti epätietoisuus isästä ... mutta ompa nyt otettu pojista dna-määrityksiä jo valmiiksi ja yksi mahdollinen isä ehdokas pääsi suunniteltua aikaisemmin silmä- ja polvitarkastukselle :)
Pennut näkivät päivän valon aamulla 5.3.2014. Kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Pentueen väritys ja ulkonäkö laittoi epäilyksen siemenen isästä, mutta aika näyttää pitääkö tämä paikkaansa.
Nyt siis täällä mamma hoitaa lapsiaan onnellisena ja kaikki on hyvin.
Muuten meillä tämän muiston myötä, kävi jo Bertta ja Pinja sterilisaatiossa. Osa pojista tulee vaihtamaan kotia ja yksi tai kaksi steriloidaan. Meidän vanhin koiramme Tino, kun ei lähde kyllä mihinkään meiltä. Nuoremmista pojistakaan luopuminen ei ole helppoa, mutta nyt ei ole muuta vaihtoehtoa, minulta meni lutto tähän järjestelyyn joka on toiminut hyvin vuodesta 2004 asti mistä lähtien meillä on ollut tyttöjä ja poikia samassa taloudessa. En aio kuitenkaan tressata tässä asiassa jatkossa, vaan ratkaisuja tehdään varmemman elämän puolesta :) Elena pääsi Anetten ja Sepon hoiviin, odottelemaan omaa juoksuaan tai siihen asti, että meillä on pojat hoidettu "vaarattomiksi"
Muuten meidän eloon kuuluu hyvää. Sofia kasvaa ja kehittyy vauhdilla ja saimmekin tässä helmikuussa pitää Riinaa ja Sofiaa täällä useamman päivän ... mummon ja papan musukka on kyllä aivan ihana.
Havannalaiset ry:n vuosikokous oli maaliskuun alussa ja olen nyt suunnitelmieni mukaan vapaa vuorossa toimihenkilö pesteistä, toki muuten järjestössä ja havapiireissä täysin touhuten.
Juhan kanssa on alettu "opiskelu" vielä syvemmälle koiran jalostuksen ja kasvatuksen saloihin ja alku Viroilla oli todella mielenkiintoinen ja jatkoa odotetaan innolla :)
Kevät tekee jo varhaista tuloaan, saa nähdä vieläkö talvikelit iskee, vaan nyt on ollut niin keväistä ja pajunkissat kukkii jo. Sormia syyhyttäisi jo ryhtyä tekemään kevät istutuksia ... mutta ehkä se on vielä liian aikaista. No koiran aitaus saatiin uuteen uskoon ja savivellin sijaan meillä on nyt kuiva pikkukivinen aitaus ja ah niin ihanaa, kun pääsevät käväisemään kuivin tassuin ulkona tarpeillaan ... No lenkillä tietenkin välillä sotkeudutaan, mutta sehän kuuluu vähän niinkuin asiaan :)
Mutta alla mummun ja papan muru, joka laittaa asiat kohdalleen ja saa elämän auringoiseksi säällä, kuin säällä <3
